| NUUSKU 2/2001 Suomen Noutajakoirajärjestön jäsenlehti
SUOMEN METSÄSTYSJÄLJESTÄJÄT SYNTYI
KOULUTUSTA TARVITAAN
Nyt se sitten tapahtui, Suomen metsästysjäljestäjät (SMJ) perustettiin 26.3. pidetyssä perustamiskokouksessa. Miksi tällainen yhdistys perustettiin oli oikeastaan luonnollisen kehityksen seurausta. Käytännön jäljestämistehtävään ei saa oikeastaan missään koulutusta eikä tuntumaa. Tätä vajetta paikkaamaan on tämä yhdistys suunniteltu. Naapurimaissa etenkin Ruotsissa ollaan näissäkin asioissa jo varsin pitkällä, meillä asia on ollut pitkään lähes pelkästään metsästyskoirien jäljestämiskokeen varassa. MEJÄ –koe mittaa kohtalaisen hyvin koiran taidot, mutta ohjaajan kyvyistä se ei juuri anna tietoa. Myöskään yhteistyöstä pysäyttävän koiran kanssa ei saada selkoa. Käytännön tilanteessa ollaan kuitenkin lähes poikkeuksetta yhteistoiminnassa kahden koirakon kanssa ja vahingoittuneen karhun kanssa mielellään kolmen. Koirien on siis tultava toimeen myös keskenään samoin tietenkin myös ohjaajien. Tähän tarvitaan valtavasti koulutusta ja ohjausta sekä käytännön kokemusta. Myös asiantuntemuksen vaihto ruotsalaisten, tanskalaisten ja norjalaisten kanssa on tarpeen. Ideana onkin hankkia kouluttajiksi parhaat asiantuntijat kultakin koulutettavalta alalta mm. jäljestäminen koirilla, riistan käsittely, lajituntemus (esim. hirvi, karhu, villisika, peurat), ampumataito, suunnistaminen ja luonnossa liikkuminen, metsästysmuodot, eläintiede, lait ja asetukset, ensiapu, yhteistyö- ja johtamistaidot jne. vain muutamia mainitakseni.
YHTEISTYÖ METSÄSTÄJIEN KANSSA
Hanke sai alkusysäyksen viime vuonna SNJ:n kesäleirillä pidetyn käytännön tilanteita simuloivien harjoitusten jälkeen saunan lauteilla, kuten monet hyvät hankkeet ennenkin. Mietimme yhdessä Markku Huttusen kanssa kuinka jäljestämistä tulisi kehittää siihen suuntaan, että se palvelisi paremmin tositilanteen tarvetta. Lähes samasta suusta lausuttiin ajatus tätä tehtävää varten perustettavasta yhdistyksestä. Asian kehittely kesti yli puolivuotta, kunnes olimme vakuuttuneita, että asiaa voi lähteä viemään eteenpäin. Tunnustelimme Suomen kennelliiton, Metsästäjäin keskusjärjestön ja Suomen metsästäjäliiton kantaa. Kaikkien mielipide oli asiaa tukeva. Tarvitaan käytännönjäljestämiseen paneutuneita henkilöitä ja koiria, jotka nauttivat metsästäjien luottamusta. Tämä seikka on erityisen tärkeä, koska käytännössä liikenneonnettomuudessa vahingoittuneen hirven, peuran, villisian tai karhun lopettaminen on annettu paikallisten metsästysseurojen tehtäväksi. On siis oltava kiinnostunut metsästyksestä ja luonnossa liikkumisesta sekä omattava ne taidot ja taidot mitä tehtävä edellyttää.
SMJ JA MEJÄ
Uusi jäljestämisyhdistys ei ole MEJÄ –koemuodon minkäänlainen kilpailija tai uhka vaan päinvastoin. MEJÄ –koe on erinomainen paikka lähteä harrastuksessa liikkeelle ja kun oman koiran taipumukset tulee testattua ja itse saa tuntuman lajiin, niin voi miettiä haluaako kehittää itseään vielä pitemmälle käytännön työhön. Vasta tässä tulee harppaus täysin toisenlaiseen maailmaan, missä vaaditaan myös koiran ohjaajalta paljon enemmän kuin narusta kiinni pitämistä ja koiran seuraamista. Kaikki asiasta kiinnostuneet ovat tervetulleita jäseniksi, mutta käytännön työhön pääsemisen ensimmäinen edellytys on metsästyskortti tai sen hankinta eikä sekään riitä pelkästään. Toki on myös mahdollista osallistua näyttökokeeseen, jossa testataan koiran lisäksi ennen kaikkea myös koiran ohjaaja. Kokeeseen osallistujalla tulee olla metsästyskortti ja voimassaoleva ampumakoe. Testin läpäisseelle myönnetään jäljestyspassi, mikä on osoituksena hyväksytystä suorituksesta. Kyseessä on siis vaativaan tehtävään koulutus ja halu auttaa vahingoittunutta eläintä. Suomen metsästysjäljestäjät painottavat tehtävässä tarvittavia tietoja ja taitoja ei niinkään minkä rotuinen koira on. Näin myös kaikki noutajat ovat tervetulleita, kunhan ohjaaja vain on sisäistänyt jäljestämisen perimmäisen tarkoituksen.
Parhain terveisin
Juha Virekoski
Suomen metsästysjäljestäjät
|
|